KASVATIT PALAAVAT: RÄIKKÖNEN, ROITTO JA TIIHONEN MYPA:N RIVEIHIN

icon
Ke 14.12.2016 - 19:13 -- mypa

MYPA on solminut pelaajasopimukset Tomi Räikkösen, Niko Roiton ja Joonas Tiihosen kanssa. Kolmikko on MYPA:n junioripolun läpikäyneitä pelaajia, joten voidaan puhua omien kasvattien paluusta punavalkoiseen pelipaitaan.

Tomi Räikkönen siirtyy MYPA:n riveihin paikallisvastustaja FC Peltirummun riveistä. Kolmosessa Tomppa on edustanut myös Inkeroisten Purhaa kaudella 2015. Räikkönen on todella kova vahvistus MYPA:n hyökkäysosastolle. Neljän edelliskauden tilastot Kolmosen ja Nelosen peleistä sen jo kertovat. Tomppa on pelannut 72 peliä ja viimeistellyt näissä huimat 61 maalia.

-Tomi on kokenut pelaaja näissä sarjoissa. Hän on varma maalintekijä, joka pystyy omalla panoksellaan ratkaista otteluita. Tomi on myös johtaja-tyyppiä ja uskon sen näkyvän myös kentällä.

Niko Roitto pelasi viime kaudella Korian Ponnessa joka nousi kauden päätteeksi Vitosesta Neloseen. Kolmosessa Niko on edustanut Inkeroisten Purhaa kaudella 2015 ja kausi 2014 meni mikkeliläisen FC-84:n riveissä Nelosessa. Kokemusta siis riittää eri sarjatasoilta. Parhaimmillaan Roitto on laitahyökkääjänä ja 1vs1-tilanteissa vastustaja jää harvoin ohittamatta. Tarvittaessa Niko pystyy pelaamaan myös keskikentän keskellä.

- Niko on alueen jalkapalloihmisille varmasti tuttu pelaaja. Kokemusta näistä sarjoista on runsaasti ja juuri sitä me tarvitsemme joukkueeseen. Hän on urheilullinen ja taitava pelaaja, joka pystyy myös ohittamaan vastustajansa. Sellaisia pelaajia ei yhdessäkään joukkueessa voi olla liikaa.

Joonas Tiihonen siirtyy Niko Roiton tapaan Korian Ponnesta MYPA:aan. Kaudella 2015 myös Tiihonen edusti Kolmosessa Inkeroisten Purhaa. Joonaksen sopimuksen myötä MYPA saa keskikentälleen suuren määrän johtajuutta ja pallonhallintakykyä.

 - On uskomatonta nähdä, kuinka Joonas pystyy tilanteesta riippumatta käsitellä palloa varmasti ja rauhallisesti. Hän haluaa pelata ylöspäin ja hänellä on hyvä syöttövalikoima sitä varten. Lisäksi hän pystyy hallitsemaan keskikenttää ja tuo omalla kokemuksellaan myös johtajuutta kentälle.