MYPA FC - FC Villisiat 1-4 (0-3)

icon

Maalit

Aika Tekijä Syöttäjä
30 Riku Hellsten 0-1
36 Lauri Lempiö 0-2
45 Severi Koivunen 0-3
80 Eetu Hämäläinen 1-3
89 Severi Koivunen 1-4

Varoitukset

Aika Pelaaja Varoitus
65 Keltainen kortti Vesa-Antti Vesterinen
89 Nevzat Polat Keltainen kortti
90 Ari Kautto Keltainen kortti

Otteluennakko

Ei otteluennakkoa.

Otteluraportti

Villisiat pääsivät puraisemaan

Muutaman viikon ottelutauon jälkeen palattiin jälleen tositoimiin kun kauden viimeisessä kotiottelussa vieraaksi saapui FC Villisiat Elimäeltä. Kauden aiempi kohtaaminen oli päättynyt tasalukemiin, mutta kauden mittaan otteitaan kohentanut Villisiat tiedettiin tiukaksi vastukseksi, olihan joukkue edellisessä ottelussaan voittanut jopa lohkokakkosen JaVo:n.

Ottelu lähti käyntiin hyvin aaltoilevasti. Molemmat tiesivät omat mahdollisuutensa eikä kumpikaan arkaillut liikoja. Ensimmäinen tilanne syntyikin mypalaisten hyökkäyspäässä kun ja parin minuutin paikkeilla saatiin ensimmäinen kulmapotku, joka ei kuitenkaan tuottanut mitään sen vaarallisempaa.

Ensimmäinen puolituntinen jatkui kokonaisuutena päästä toiseen vuoroin hyökkäillessä. Mypalaisten puolustus pelasi rauhallisen varmasti. Erityisesti Atso Laitisen ja Henri Vanhalakan määrätietoinen suorittaminen keräsi jatkuvaa kiitosta, eleettömän luotettavasti maalillaan häärinyttä Lauri Vanamoa unohtamatta. Laitisen oivalliset nousut myös aiheuttivat kiirettä Villisikojen keskikentälle.

Kun mypalaiset eivät useista paikoistaan onnistuneet maalinteossa, iski Villisiat yllättäen avausosuma puolen tunnin kohdilla Riku Hellstenin viimeistellessä puolustuslinjan yllättäneestä tarjoilusta. Hieman tästä häkeltyessä peli hieman tasoittui, ja toisaalta vaihtopenkin kapeus ja parhaan terän kateissaolo alkoi nyt näkyä. Jakson loppu täten hieman raskasta puolustustaistelua; hyökkäykset olivat enää lähinnä puolittaisia ja peli tuntui kaikinpuolin kääntyvän vastustajalle. Villisiat onnistuivatkin vielä kahdesti ennen taukovihellystä. Ensin Lauri Lempiö tuplasi johdon kahteen maaliin ja vain sekunteja ennen vihellystä Severi Koivunen iski taukolukemat 0-3:aan.

Tauolla mypalaiset hakivat uutta suuntaa pelilleen. Hävittävää ei ollut ja jo avausjaksolla oli nähty että hyökkäyksiin ja maalipaikkoihin kyllä päästään, vaikka tulosta ei ollut vielä syntynyt. Siirryttiin kolmen alakertaan ja kolmeen hyökkääjään. Se alkoikin heti näkyä positiivisessa mielessä.

Heti ensimmäisestä hyökkäyksestä mypalaiset olivat lähellä kaventaa, mutta Nevzat Polat ei aivan onnistunut yllättämään huippuvireessä ollutta Villisikojen maalivahtia Jarno Junkkaria, jolle Nevin kierteinen kuti tuli melkein kuin yllätyksenä. Seuraavalla minuutilla oli Naki Polatin vuoro yrittää, mutta ei tulosta tästäkään.

Villisiat alkoivat kuitenkin päästä vaarallisiin vastahyökkäyksiin mypalaisten joutuessa hakemaan kavennusta pienellä riskilläkin. Pelaajat kuitenkin uhrautuivat hienosti joukkueen eteen ja maali varjeltui kerran jos toisenkin. Mypalaisten parhaita paikkoja jälleen nostaessa esiin voidaan mainita tunnin paikkeilla ollut Nakin pusku Nevzat keskityksestä, joka jälleen päätyi Junkkarin syliin, sekä Eetu Hämäläisen yritys joka nousi yli maalin.

Aikamoinen yritys jatkui ja jatkui, vaikka maalinteko tuottikin odottamattomia vaikeuksia. Pallo kävi välillä omassa päädyssä pari kertaa tolpassakin, mutta se vaan loi uutta toivonkipinää, otetut riskit eivät olleet kostautuneet. Vielä oli mahdollisuuksia. Harvemmin tarvitaan 80 minuuttia näin hyvää yritystä - tai etenkin 35 minuuttia jatkuvaa yritystä toisella jaksolla - että maali syntyy, mutta tällä kertaa niin oli. Mypalaisten ainokainen syntyi Hämäläisen jalasta ja loi entistäkin suurempaa jännitystä viimeiselle kympille. Mainittakoon kuitenkin, että Villisiat olivat vähän aiemmin joutuneet vaihtamaan loukkaantuneen Junkkarin pois maalilta, joten päivän suurin lukko oli sillä mielessä vihdoin pois tieltä, vaikka loukkaantumisia ei kellekään soisikaan. Mypalaiset päättäväisesti kuitenkin pyrkivät tämän tilanteen nyt hyödyntämään.

Hieman ehkä alkoi olla kuitenkin voimat jo käytetty hurjaan takaa-ajoon ja kavennuskin onnistui jälkikäteen ajatellen ehkä hieman liian myöhään. Mypalaiset eivät enää maksimaalisesti saaneet hyödynnettyä muutoksia Villisikojen maalilla ja kun Laitinenkin joutui ottelun loppupuolella sivuun kylmäpussin kera, alkoivat pisteet karata kohti Elimäkeä. Villisikojen Koivunen teki toisenkin jakson loppuhetkillä vielä maalin, jolla toki oli lähinnä enää kosmeettista merkitystä lopputuloksen kannalta.

Kapealla ja osittain puolikuntoisellakin kokoonpanolla otteluun lähtenyt MYPA FC joutui nöyrtymään toiseen peräkkäiseen kotitappioon. Joukkueella on jäljellä vielä kaksi vierasottelua syyskuun puolella, joissa vastaan asettuu ensin lohkokärki Kaipiaisten Kajastus ja päätöskierroksella rakas kilpakumppanimme, tällä hetkellä lohkon jumbosijaa pitävä Hirvelän Hirvet.

MYPASSION-tähdet
*** Atso Laitinen
** Henri Vanhalakka
* Simo Sakkara

Ottelutiedot

Aika: 22.08.2017 - 19:30
Tulos: 1-4 (0-3)
Sarja: Kaakon Kutonen 2017
Paikka: Kymenlaakson Sähkö Stadion
Yleisöä: