Kajastus - MYPA FC 3-3 (2-3)

icon

Maalit

Aika Tekijä Syöttäjä
15 Naki Polat Nevzat Polat 0-1
18 Henri Kiviranta 1-1
27 Naki Polat Nevzat Polat 1-2
36 Mikko Jussila 2-2
41 Naki Polat Nevzat Polat 2-3
76 Olli Kanninen 3-3

Varoitukset

Aika Pelaaja Varoitus
54 Otto Viskari Keltainen kortti
57 Taavi Tapola Keltainen kortti
76 Jere Valve Keltainen kortti

Otteluennakko

Otteluraportti

Upea piste Kaipiaisista

MYPA FC kohtasi kauden toiseksi viimeisessä ottelussaan Kaipiaisten Kajastuksen, joka hallittuaan lohkoa pitkin kautta, oli jo varmistanut nousunsa Vitoseen. Haastavista ennakkoasetelmista useine poisjäänteineen huolimatta, mypalaiset olivat kuitenkin lähellä jättiyllätystä.

Isännät tulivat alussa kovaa kuten odotettua, ja pääsivätkin ensimmäisen vitosen aikana parikin kertaa paikkoihin. Tästä kuitenkin selvittyään vierasjoukkue sai juonesta hyvin kiinni. Ensimmäinen vaaranpaikka Kajastuksen maalilla syntyi 7. minuutilla, mutta Nevzat Polatin yritys painui kuitenkin ohi. Loistopaikka oli kympin paikkeilla mypalaisten luotua kohtalaisen hässäkän jälleen hyökkäyspäässä, mutta tällä kertaa "Nevi" laukoi läheltä suoraan päin tilanteessa hieman muuten ehkä jo pihalla ollutta maalivahti Jarkko Niemeä.

Mypalaisten taktinen ja määrätietoinen pelitapa yhdistettynä päivän hyvään vireeseen sai todellisen palkinnon vartin kohdalla. Naki Polat iski vierailijat Nevzat-veljensä syötöstä ilahduttavasti johtoon! Johto-osuman jälkeen pikkaisen ehkä tarkkuus herpaantui, ja Kajastus tulikin tasoihin kuin varkain vain parin minuutin päästä.

Tasalukemissa ottelu ehkä hieman tasoittui, olihan pelin luonne osoittautunut molemmille joukkueille hieman ennakoitua erilaiseksi. 27 peliminuutilla kotiyleisö joutui taas haukkomaan henkeään Polatin veljesten tehdessä jälleen tuhojaan Kajastuksen maalilla. Käsikirjoitus oli jälleen sama; Naki osui Nevin syötöstä. Kajastus antoi jälleen kuitenkin uuden myrskyvaroituksen osumalla pari minuuttia myöhemmin ylärimaan ja muutenkin hieman vankistaessa otettaan pelistä puolen tunnin jälkeen. Kymmenisen minuuttia ennen taukovihellystä syntyikin tasoitus, kun Mikko Jussila pääsi yllättämään.

Ennakkoluulottomasti esiintyneet punavalkopaidat eivät tasoituksesta kuitenkaan hölmistyneet, vaan siirtyivät vielä ennen taukovihellystä kuin satumaisesti ottelussa jo kolmannen kerran johtoon, ja jälleen tutun kaavan mukaan; Naki teki, Nevi syötti. Kun avausjakson viimeisillä minuuteilla ei kumpikaan joukkue onnistunut lisäosumiin, siirryttiin tauolle hienossa maalin johdossa lohkoykköstä vastaan.

Toisella jaksolla Kajastus aloitti hurjan takaa-ajon, mutta hyvin pelannut mypalaisten puolustuslinja tuntui saavan aikeet tyhjiksi kerta toisensa jälkeen, ja kotijoukkue joutui hakemaan ratkaisuja hieman heikommistakin paikoista. Ei myöskään sovi unohtaa loisto-ottelun mypalaisten maalilla pelannutta Lauri Vanamoa, joka omalla panoksella oli takuumiehiä mypalaisten pistejahdissa. Lukuisat loistotorjunnat, mukaan lukien 57. minuutilla torjuttu rangaistuspotku, olivat niitä perustavanlaatuisia tekijöitä, jotka mahdollistivat lohkoykkösen tasapäisen haastamisen.

Kajastus onnistui kuitenkin tasoittamaan lopulta kun noin vartin verran oli jaksoa jäljellä. Kapteeni Olli Kanninen sai sen verran venytettyä päätään keskityspalloon maalin edessä, että osuma riitti pudottamaan pallon tolpan juuresta maalin puolelle. Mypalaisten ansiokasta puolustustaistelua toisella jaksolla tasoitusmaalin asti kuvattakoon tilastoilla; Vanamolle kirjattiin liki 15 varsinaista torjuntaa, joista noin kolmannekseen voitaneen laittaa lisämerkintä "upea", mukaanlukien torjuttu rankkari.

Ottelun viimeinen vartti meni jälleen hieman kaksijakoisissa merkeissä. Kajastus tuntui tässä vaiheessa olevansa melko tyytyväinen päästyään pois tappioasemasta, mutta toisaalta mypalaisten jaloissa ei enää tuntunut riittävän ylimääräistä virtaa hakea aiemmin kutkuttavan lähellä olleelta tuntunutta täyttä pistepottia. Kapea vaihtopenkki oli tehnyt tehtävänsä, etenkin kun kahdella vaihtopelaajalla otteluun startannut vierasjoukkue menetti ottelun aikana nekin vähät avut. Penkillä aloittanut Jasper Maaranen loukkaantui heti avausjakson alulla päästyään kentälle; "Jasu" ehti hienosti peittämään Kajastuksen laukauksen, mutta sai tilanteessa kovan potkun jalkaansa. Myöhemmässä vaiheessa myös hyvän ottelun siihen asti pelannut Atso Laitinen joutui polvivaivaisena jättämään kentän, mikä tarkoitti sitä, että kaikki pelikuntoiset joutuivat huhkimaan kentällä toivottua pitempään ilman lepotaukoja.

Pistejako ei lopulta ollut suuri vääryys kummankaan kannalta. Kajastuksella oli paikkoja enemmän, mutta mypalaisten puolustuspeli oli melko vakuuttavassa kuosissa. Mypalaisilla oli myös mahdollisuutensa tehdä esimerkiksi toisella jaksolla ratkaisevan oloinen neljäs maali ennen ottelun tasanumeroihin tulemista. Viihdyttävä ja tasokas Kutosen kamppailu, jonka lopputulos maistui varmasti molemmille osapuolille.

MYPA FC onnittelee Kajastusta hienosta kaudesta ja ansaitusta noususta Vitoseen!

MYPASSION-tähdet
*** Lauri Vanamo
** Naki Polat
* Arttu Nurmi

Ottelutiedot

Aika: 01.09.2017 - 18:30
Tulos: 3-3 (2-3)
Sarja: Kaakon Kutonen 2017
Paikka: Kajastuksen kenttä, Kaipiainen
Yleisöä: