MYPA
MyPa -47 MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI


 
   ARKISTO





















HAKA KARKASI AVAUSJAKSON MAALEILLAAN
5.7.2009

MYPA:n pistetili ei kasvanut, kun Valkeakosken Haka vieraili Saviniemessä. Haka haki ensimmäisen puoliajan maaleillaan 0-2 (0-2)-voiton ja täydet kolme pistettä.


Haka tuli koko ottelun ajan vaarallisesti vastaiskuista. Joukkueen sankari oli kaksi maalia tehnyt Antti Hynynen. Ensimmäinen syntyi 25. minuutilla. Niko Ikävalko keskitti ja Hynynen ehti Tuomas Ahon ja maalinsuulla debytoineen Mika Johanssonin välistä nikkaamaan pallon sisään.

Toinen tuli hetki ennen taukoa 41. minuutilla. Pallo jäi pyörimään MYPA:n puolustukseen eikä sitä saatu purettua. Hynynen kiskaisi vihaisen vedon paristakymmenestä metristä, pallo muutti suuntaa MYPA-puolustuksesta ja kilahti aivan tolpan viereen.

Päävalmentaja Janne Lindberg oli tehnyt muutamia kokoonpanomuutoksia. Johansson nousi maalilla avaukseen, samoin kärjessä Niko Nakari. Nuori brasilialainen Felipe Benevides oli myös avauskokoonpanossa ja pelasi näin ensimmäisen Veikkausliigaottelunsa.

MYPA:lla oli omat paikkansa. Etenkin alku oli hyvä. Ensimmäinen tositilanne syntyikin jo ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä kun Toni Huttusen keskitys päätyi Tosaint Rickettsin puskun kautta Nakarille, jonka sijoitus karkasi kuitenkin maalipotkuksi.

Toinen hyvä paikka oli Ilari Äijälällä, jonka tulinen laukaus kimposi puolustajasta kulmapotkuksi 19. minuutilla.

Toisella puoliajalla hallinta oli MYPA:lla, mutta jäi sittenkin näennäiseksi, sillä kovin montaa kunnon maalipaikkaa ei saatu aikaan. Toisen puoliskon paras tilanne oli Rickettsin läpiajo 70. minuutilla. Saviniemen yleisölle tuttu maalivahti Janne Korhonen oli kuitenkin ohittamaton.

MYPA:n harvoihin ilonaiheisiin kuului yleisömäärä 1942.

Päävalmentaja Janne Lindberg oli pelin jälkeen allapäin.

- Pettynyt olen totta kai. Haka rankaisi omista virheistä välittömästi. Tuollaisia virheitä ei yksinkertaisesti voi tehdä, Jose suomi.

- Toinen puoliaika oli sitä näennäistä pyöritystä. Päättäväisyys kaikessa tekemisessä, sen pitää parantua. Treeneissä oli tosi hyvä viikko, mutta se päättyi nyt tappioon, ja siitä olen todella pettynyt.

Puolustaja Antti Uimaniemi ei nähnyt itse peliä aivan yhtä synkkänä.

- Kun kolmea pistettä lähdettiin hakemaan eikä saatu, siinä mielessä tämä oli pettymys, mutta oli meilläkin hyvää tekemistä. Hasardisyötöt olivat liikaa. Sitten mentiin kohti omaa päätä ja juostiin itsemme puhki, Uimaniemi sanoi.

MYPA - Haka 0-2 (0-2)

25' Antti Hynynen (Niko Ikävalko) 0-1
41' Antti Hynynen

MYPA:

Mika Johansson, Toni Huttunen, Tuomas Aho, Toni Lindberg, Antti Uimaniemi, Tuomo Könönen, Ben Webster, Tosaint Ricketts, Felipe Benevides (46. Ville Oksanen), Niko Nakari (63. Saku Puhakainen 75. kelt.), Ilari Äijälä (84. Maxim Votinov).

Haka:

Janne Korhonen, Diego Corpache, Markus Joenmäki, Mikko Innanen, Jani Kauppila, Niko Ikävalko (82. Jani Bäckman), Mika Mäkitalo (58. kelt., 75. Hans Denissen), Antti Hynynen (66. Sebastian Strandvall), Jari Nikkilä (75. kelt.), Sami Ristilä, Jarno Mattila.

Yleisöä: 1942.








3.9.2010
MYPA KÄVI JÄMSÄNKOSKELLA


3.9.2010
VAKIOSSA 70 000 EUROA JUHLARAHAA JOKA VIIKKO SYYSKUUN AJAN


2.9.2010
KESKIKENTTÄ UURASTAA


30.8.2010
KAIVATTUA TERÄVYYTTÄ LÖYTYI


30.8.2010
HAKA KAATUI 2-1


29.8.2010
JOSE: TERÄVYYS TAKAISIN


28.8.2010
MYPA JA HAKA TASAISINA


25.8.2010
ALONEN LOPPUKAUDEKSI JYVÄSKYLÄÄN


23.8.2010
DE LAS VAHVISTAA KESKIKENTTÄÄ


22.8.2010
TPS JYRÄSI MYPA:N















  © Myllykosken Pallo -47 ry :: www.mypa.fi Sivuston toteutus: Lemonics Ky  



www.pumafootball.com
puma