KAUSI PÄÄTTYI RIEMUKKAASEEN VOITTOON
17.10.2009
MYPA lopetti vuoden 2009 tuuletuksiin, kun kauden viimeisessä ottelussa Haka kaatui Valkeakoskella maalein 2-3 (0-2).
Päävalmentaja Janne Lindberg nosti Mika Johanssonin avausmaalivahdiksi viimeiseen peliin. Muuten kokoonpanossa ei nähty suuria muutoksia, ja myös illan sankarit Saku Puhakainen ja Toni Huttunen olivat odotetusti avauksessa.
MYPA:n sankari oli mukavaan syysvireeseen intoutunut Maxim Votinov, joka kuritti Hakaa kahdesti ennen kuin 20 peliminuuttia saatiin täyteen. 6. minuutilla hän tälläsi pallon verkon perukoille Antti Okkosen kulman jälkeen. Jarno Tuunainen voitti ykköspallon ja Maxi siirsi kuulan vasurilla ohi Haka-vahti Janne Korhosen.
19 minuutin kohdalla Ville Oksanen pelasi Maxin tekopaikkaan ja peli oli 2-0 MYPA:lle. Villen keskitys oli kova ja tarkka, Maxi ajoi rangaistusalueen sisään ja niittasi illan toisen ja kauden kahdeksannen osumansa.
Maalinteko ei jäänyt vielä siihenkään, sillä 66. minuutilla helähti Ilari Äijälän lapikkaasta. Tilanne lähti jälleen Villen keskityksestä. Iltsun alakulmavedolle ei Korhonen Hakan maalissa mahtanut mitään.
- 2-0-maalin jälkeen lähdettiin hakemaan ehkä liian hienoja vaihtoehtoja ja vaikka hallittiin, se ei johtanut mihinkään. 3-0:n jälkeen tuli sitten pieni jäätyminen ja Haka pääsi lähelle, päävalmentaja Janne Lindberg kertasi.
- Tämä oli koko kautta kuvaava esitys, tasonvaihtelua oli. Todella tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että kausi päätettiin voittoon. Miten se kokonaisuudessaan meni, sitä ruoditaan sitten myöhemmin.
Kotijoukkue yritti kiivetä peliin mukaan ja muutama minuutti 3-0-osuman jälkeen Antti Hynynen teki hyvällä yksilösuorituksella Hakan kavennuksen. Kalle Multanen kavensi uudestaan 84. minuutilla mutta enempää maaleja ei sitten enää nähty ja MYPA:n kausi loppui vierasvoittoon.
Kaikkiaan MYPA pelasi hyvän ottelun ja ansaitsi voittonsa. Tuomas Aho ja Jarno Tuunainen katkoivat toppariparina hyvin ja Tuomo Könönen ja Antti Okkonen pitivät keskikentän kasassa. Kärjessä kahden maalin Maxi oli muutenkin pirteä.
- Varsinkin alussa liikuteltiin palloa Hakaa aktiivisemmin ja oltiin muutenkin aktiivisempia, Josekin kiitteli.
Kahden MYPA-ikonin, Saku Puhakaisen ja Toni Huttusen huippu-urat päättyivät Haka-peliin. Saku pelasi 64 minuuttia ja Hutu täyden ajan.
- Hutu pelasi taas kaudella täydet minuutit, ja se on kuvaavaa - ja ne minuutit oli ansaittu. Hieno suoritus ja hieno lopetus uralle, sillä sitä ei moni tässäkään sarjassa ole tehnyt. Takuuvarma suoritus, Jose kehaisi laitapakin.
- Saku paransi syksyn myötä kaiken aikaa ja lopussa nähtiin taas se todellinen Saku. Hyvä esitys tänäänkin ja hän oli alati vaarallinen, vaikkei se nyt tilastoissa näkynytkään. Arvokasta työtä pallottomana hyökkäys- ja puolustussuuntaan.
- Kiitos heille ja kiitos jätkille että halusivat kunnioittaa Sakun ja Hutun uraa kovalla pelimoraalilla ja asenteella, Jose lopetti.
Haka - MYPA 2-3 (0-2)
6' Maxim Votinov 0-1 19' Maxim Votinov (Ville Oksanen) 0-2 66' Ilari Äijälä 0-3 70' Antti Hynynen 1-3 84' Kalle Multanen 2-3
Haka:
Janne Korhonen, Petri Viljanen, Markus Joenmäki, Sebastian Strandvall (70. Joni Nieminen), Mikko Innanen, Jani Kauppila, Mika Mäkitalo, Antti Hynynen, Pietari Holopainen, Jarno Mattila (78. Juuso Salonen), Valeri Minkenen (61. Kalle Multanen).
MYPA:
Mika Johansson, Toni Huttunen, Tuomas Aho, Jarno Tuunainen, Antti Uimaniemi, Ville Oksanen (77. Felipe), Tuomo Könönen, Antti Okkonen, Ilari Äijälä (90. Sampsa Timoska), Saku Puhakainen (64. Cleiton), Maxim Votinov.
|