MYPA
MyPa -47 MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI MYPA - KUMPPANI


 
   ARKISTO





















KUISMALALLE JATKOSOPIMUS
28.7.2010

MYPA ja maalivahti Antti Kuismala ovat sopineet 2 vuoden jatkosta.


34-vuotias Kuismala vartioi MYPA:n maalia näin kauden 2012 loppuun asti. Aiemmin liigatasolla muun muassa Jaroa ja IFK Mariehamnia edustanut Kuismala siirtyi MYPA:an kaudeksi 2009.

- Olen tyytyväinen. Rakastan jalkapalloa, ja nyt saan pelata sitä hyvissä olosuhteissa kaksi vuotta lisää, Aku kertoi keskiviikkoiltana.

Hänen mukaansa MYPA:n joukkueessa on paljon potentiaalia.

- Lisäksi seura on hyvin hoidettu, joten päätös oli helppo.

Päävalmentaja Janne Lindberg otti sopimusuutisen ilolla vastaan.

- Sopimuksen solmiminen kesken kauden luo jatkuvuutta ja uskoa muillekin pelaajille. Mitä nopeammin joukkueen saa kasaan, sen helpompi valmentajalle.

- Aku on selvä johtaja. Tällä kaudella hän on ollut välillä ailahteleva, mutta samoin koko puolustus. Viime vuonna nollapelejä kertyi paljon.








7.9.2010
KUPS: TILASTOENNAKKO


3.9.2010
MYPA KÄVI JÄMSÄNKOSKELLA


3.9.2010
VAKIOSSA 70 000 EUROA JUHLARAHAA JOKA VIIKKO SYYSKUUN AJAN


2.9.2010
KESKIKENTTÄ UURASTAA


30.8.2010
KAIVATTUA TERÄVYYTTÄ LÖYTYI


30.8.2010
HAKA KAATUI 2-1


29.8.2010
JOSE: TERÄVYYS TAKAISIN


28.8.2010
MYPA JA HAKA TASAISINA


25.8.2010
ALONEN LOPPUKAUDEKSI JYVÄSKYLÄÄN


23.8.2010
DE LAS VAHVISTAA KESKIKENTTÄÄ















  © Myllykosken Pallo -47 ry :: www.mypa.fi Sivuston toteutus: Lemonics Ky  



www.pumafootball.com
puma