Ilkka Mäkelästä MYPAn uusi toiminnanjohtaja

Ilkka Mäkelästä MYPAn uusi toiminnanjohtaja

MYPA ry                                      Lehdistötiedote 1.6.2020

 

Ilkka Mäkelästä MYPAn uusi toiminnanjohtaja

 

MYPAn edustusjoukkueen päävalmentaja Ilkka Mäkelä ottaa 1.6.2020 alkaen hoitaakseen myös seuran toiminnanjohtajan tehtävät, joista keskeisempiä ovat seuran talouden hoidosta sekä operatiivisesta toiminnasta vastaaminen. Toiminnanjohtajan tehtävien ohella Mäkelä jatkaa myös MYPAn edustusjoukkueen päävalmentajana. Järjestely kestää kauden 2020 loppuun asti, minkä jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen. Mäkelän aisapariksi MYPAn myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi henkilöksi lähtee mukaan Maarit Paldán.

Pandemia on ajanut MYPAn todella ahtaalle ja siksi on hienoa saada osaavat tekijät mukaan seuran hallinnolliselle puolelle. Ilkka Mäkelä on vahva ammattilainen sekä kentällä että sen ulkopuolella. Maaritille MYPA on sydämen asia ja hänen myötään saamme myyntiin intoa, ammattitaitoa ja järjestelmällisyyttä. Arvostan todella paljon molempien heittäytymistä MYPAn mukaan tässä taloudellisesti erittäin haastavassa tilanteessa, MYPAn puheenjohtaja Heikki Pulkkinen toteaa.

Koronatauon aikana olemme pyrkineet löytämään MYPAssa uusia tulonhankkimismuotoja, millä mahdollistaisimme kauden läpiviemisen kilpailullisen menestyksen ohella myös taloudellisesti. Lisäksi seuran tehtäviä on uudelleenorganisoitu ja osaavien vapaaehtoisten lisäksi myös uusia talkoolaisia on saatu mukaan sekä seuran hallinnolliselle puolelle että ottelutapahtumien järjestämiseen. Seurassa on tällä hetkellä vahva luottamus siihen, että korona-ajan haasteista selvitään MYPA-yhteisön tuella eteenpäin.

 

Lisätietoja:

                 Puheenjohtaja Heikki Pulkkinen, heikki.pulkkinen@mypa.fi, 044 712 2975

                 Toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä, ilkka.makela@mypa.fi, 040 760 5155

                 Markkinointipäällikkö Maarit Paldán, maarit.paldan@mypa.fi, 0400 551 393

 

Tulevia tapahtumia:

 

               MYPAn edustusjoukkueen yhteisharjoittelu alkaa 1.6.2020

               Ensimmäinen ottelu on 6.6.2020 pelattava hyväntekeväisyysottelu MYPA- KJP Sudet, jolla kerätään rahaa molempien seurojen pelastamiseksi

               Ykkösen sarjaohjelma julkistettiin 1. kesäkuuta klo 14. MYPA aloittaa Ykkösen lauantaina 4.7.2020 kotipelillä AC Oulua vastaan