Kolmosen voitto ja nousu Kakkoseen
Kenties kesän viimeisiä lämpimiä päiviä vietettiin Saviniemessä riehakkaissa tunnelmissa MyPan voittaessa Union Plaanin 7-0. Samalla varmistui kaakon Kolmosen voitto ja nousu Kakkoseen.
Kokoonpanosta puuttui ensimmäistä kertaa tällä sarjakaudella Jussi-Pekka Rämä, jonka paikan piikissä otti Sasu Hernesniemi. Mukava uutinen oli Panu Pykäläisen paluu kokoonpanoon kuukauden tauon jälkeen. Muuten MyPan kokoonpano oli varsin odotusten mukainen.
Ottelu alkoi räväkästi, sillä MyPa hätyytteli jo ensimmäisten viiden minuutin aikana useasti Union Plaanin maalia. Avausmaali syntyi kuudennella minuutilla, kun mm. Jari Hassel taisteli pallon edellisen tilanteen jäljiltä takaisin MyPalle reilussa 20 metrissä heinolalaisten ja siirsi pallon viereen Väinö Hietalalle, jonka nopeasti lähtenyt laukaus päätyi tarkasti oikeaan alanurkkaan. 1-0.
Toinen MyPan maali syntyi 12. minuutilla. Ensin Hernesniemi pääsi puskemaan viidestä metristä suoraan ylärimaan, paluupallo päätyi pilkun kohdille Hietalalle, joka tälläsi pallon volleystä jo toisen kerran häkkiin. 2-0. Vahvasti koko kauden pelanneelle ja paljon tilanteita muille järjestäneelle Hietalalle maali oli kauden viides.
Ottelu oli varsinkin avasjaksolla melko fyysistä, mutta reilua. Kunnon vääntöjä nähtiin ympäri kenttää lukuisia ja ainakin yksi maaleista sai alkunsa tällaisesta. Hernesniemi suojasi palloa parinkymmenen minuutin pelin jälkeen rankkarialueella ja oli päästä kääntymään kahden miehen välistä tekopaikkaan, mutta häntä rikottiin rankkarin arvoisesti. Rämän poissaollessa rankkarivastuuta kantoi Jari Hassel, joka latasi kuulan kolmannen kerran vieraiden verkkoon. Osuma oli Hasselin kuudes tällä kaudella.
Union Plaani sai joitain tilanteita aikaiseksi avausjaksolla, ja lähes poikkeuksetta oikealla laidalla hääränneen Eetu Vahekosken kautta. Parin kaukovetonsa lisäksi hänen keskityksistään muutama löysi kohteensa, mutta Antti Kaikkonen nyrkkeili palloja pois vaara-alueelta puolustuksen tukiessa häntä hienosti rankkarialueella. Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen eräs Kaikkosen nyrkkeilyistä päätyi kuitenkin suoraan Union Plaanin päähän pilkun kohdille, mutta MyPa-puolustus selvitti tilanteen läheltä maaliviivaa puskemalla pallon kulmapotkuksi.
Avausjakson viimeisellä kympillä Olli Kähkönen keskitti oikealta Hernesniemelle, jonka pusku suuntautui keskelle kohti maalivahti Aleksi Lahtosta. Seuraavasta hyökkäyksestä Kähkösen ja samalla laidalla ylempänä viilettäneen Niklas Rautomäen esityöstä pääsi Joakim Joutjärvi laukomaan 15 metristä, mutta yli meni.
Jakson ollessa lopuillaan Joutjärvi prässäsi loistavasti vieraiden rankkarialueen rajoilla. Pallo päätyi Hernesniemelle, joka tarjoili Rautomäelle oikealle, eikä tämä erehtynyt. Pallo jo kolmatta kertaa Union Plaaniin oikeasta alanurkasta sisään, kauden kuudes sarjamaali Rautomäelle ja illan tilanteeksi 4-0.
Lisäajalla Onni Vesterinen hätyytteli vielä MyPan maalia puolustuksesta kimmokkeen saaneella kaukolaukausellaan, mutta Kaikkonen venyi torjuntaan etuylänurkasta.
MyPan prässi tuotti ottelun kuluessa useita kertoja pallonriistoja ja syötönkatkoja lähellä heinolalaisten rankkarialuetta, ja yhdestä tällaisesta syntyi Joutjärven kauden viides maali. Reilun 50 minuutin pelin jälkeen Union Plaani -topparin keskelle avaaman pallon nappasi Hassel, joka tarjoili Hernesniemelle oikealle. Hyvästä paikasta huolimatta Hernesniemi syötti vielä vasemmalta rynnineelle Joutjärvelle, joka tykitti pallon maalin kattoon. 5-0. Myös Joutjärven maalisaldo tämän kauden Kolmosessa näyttää nyt viittä maalia.
Voittajan ollessa varsin selvä, joitain tilanteita syntyi kaukolaukausten muodossa kotijoukkueenkin päähän. Mm. Vesterinen ja kapteeni Niklas Kivistö kokeilivat onneaan huonolla menestyksellä. Hallinnan suhteen kohtuullisen tasaisessa ottelussa tilanteet syntyivät kuitenkin pääasiassa vieraiden päähän.
Hassel pääsi yrittämään toista maalia reilun tunnin pelin jälkeen, mutta Lahtonen torjui hienosti. Muutamaa minuuttia myöhemmin vaihtomies Daniel Kaiga pelattiin vasemmalta komeasti läpi, mutta viimeistely-yrityksen torjui jälleen Lahtonen. Riparista yksi illan parhaista eli Hernesniemi upotti illan kuudennen maalin.
Niin ikään vahvasti pelannut kapteeni Kähkönen tarjoili Pykäläiselle tekopaikan muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan täyttymistä, mutta Pykäläisen maali paluuottelussaan jäi tulematta.
Päätöslukemat 7-0:aan järjesti Kaiga komealla ohituksellaan oikealla ja kovalla keskityksellään Juho Innaselle, joka sijoitti pallon toista kertaa tällä kaudella vastustajan verkkoon.
Kapteeni Kähkönen noususta: "Uskoin kyllä, että tämä tänä vuonna saavutetaan, mutta onhan tämä ihan käsittämätön fiilis. Tosi ylpeä ihan jokaisesta pelaajasta, joka on tänä vuonna ollu joukkueessa mukana. Myös huolto on toiminut taas täydellisesti koko kauden. Ja valmennus myös ansaitsee kehut. Jos nämä kaikki asiat eivät olisi olleet kunnossa, olisi ollut paljon vaikeampi saavuttaa tavoitetta."
"Kausi on ollut pitkä ja varmaa ulospäin näyttäny semihelpolle, mutta on kyllä ollut vaiherikas kausi kulisseissa. Ollaan oltu tosi paljon yhdessä ja välillä on tarvittu pikku lomaakin, mutta loppujen lopuksi se, että ollaan tehty niin paljon yhdessä duunia, näkyi tänääkin."
"Tuhannet kiitokset kaikille faneille ja katsojille. Ilman teitä ei olisi meitä. Teistä saa niin paljon energiaa ja kylmiä väreitä joka peliin. Isot kiitokset myös kotiin, kun jaksatte kuunnella välillä futisjuttuja vähän liikaakin. Ja erikoismaininta somevastaaville. Some, päivitykset ja otteluennakot sekä -raportit on olleet ihan sairaan kovalla tasolla koko ajan."
Työ ei Kähkösen mukaan ole kuitenkaan vielä lopussa: "Kausi on kesken vielä. Ensi viikolla hommat jatkuu. 4 peliä jäljellä ja ne pitäisi vielä hoitaa kunnialla loppuun asti. Juhlitaan isommin vasta kauden jälkeen."