MyPalle 2-1 -vierasvoitto FC Futurasta
Viime hetkien maalilla kellistettiin FC Futura, joka oli pari viikkoa sitten käynyt ryöstöretkellä Myllykoskella.
Ottelun alkupuoli oli varsin vauhdikas ja alussa molemmilla oli pari paikkaa. MyPan Olli Kähkösen keskitys oikealta löysi kohteensa, mutta viimeistely ontui. Myös Niklas Rautomäen kulma löysi kohteensa, mutta pusku ei suuntautunut maalia kohden. FC Futuran kulmapotkusta myös Eetu Kangaskolkka joutui töihin.
Reilu kymppi oli pelattu, kun Rautomäki katkaisi Futuran syötön ja pääsi keskittämään oikealta. Keskeltä Joakim Joutjärvi siirsi takaviistoon Daniel Kaigalle, joka tykitti pallon häkkiin. 0-1 -vierasjohto MyPalle.
Kaiga johtomaalista:
"Jokke pelasi hyvin siihen boksin rajalle ja pääsin aika vapaasti laittamaan pallon oikeaan alakulmaan."
Lähes heti perään Roni Polat sai tilaisuutensa rankkarialueen rajalta, vähän oikealta puolelta, mutta matala laukaus kimposi maalivahti Miko Lönnströmin jaloista maalin katolle.
Viitisen minuuttia MyPan maalista FC Futura pelasi Samuli Alangolle pitkän pallon vasemmalle, josta tämä rynni Olli Kähkösen ohi maalille. Kangaskolkkakaan ei onnistunut pysäyttämään häntä, vaan pienestä kulmasta lähtenyt laukaus päätyi takanurkkaan. 1-1.
Rautomäen kulma parinkymmenen minuutin kohdilla tuotti tilanteenpoikasta, kun Joutjärvi pääsi tykittämään takakulmalta päin heittäytynyttä pakkia. Seuranneesta Rautomäen antamasta kulmapotkusta tuli taas tilanne, mutta maalivahti-Lönnström selvitti sen.
Totutun vahvasti esiintynyt Väinö Hietala pääsi kokeilemaan puolen tunnin täytyttyä johtomaalia, mutta FC Futuran vahti torjui. Avausjakson viimeinen vartti ei juuri tarjonnut tilanteita, joten tauolle mentiin tasalukemissa.
Päävalmentaja Miika Kuntonen avausjaksosta:
"Ensimmäisellä puoliajalla näkyi viikolla tehtyjä juttuja ja hyökkäysmalleja. Muutaman kerran jäi pienestä napsusta kiinni, etteivät zipit menneet viimeisen linjan yli tai syöttö ei ihan osunut juoksulinjalle. Oli paljon tosi hyviä juttuja. Meidän prässi toimi erinomaisesti 1. puoliajan."
Toinen jakso alkoi MyPan hallinnalla ja Futuran päätyyn saatiin mukavasti painetta. Muun muassa Hietala pääsi vasemmalta tekopaikkaan, mutta ilman tulosta.
65. minuutilla FC Futuran Maxime Habiyakare keskitti oikealta loistopaikan vasemmalle takanurkalle, mutta Futura-hyökkääjän kosketus ei MyPan onneksi ollut puhdas ja Kangaskolkka nappasi pallon. Heti perään Oliver Henrichson pääsi vetämään rankkarialueen rajoilta vastapalloon, hiukan yli.
MyPa sai loppua kohden pallonhallinnan, mutta FC Futuran puolustus piti sinisissä pelanneet vieraat pitkälti poissa maalipaikoilta. Ottelun kenties paras paikka tulikin sitten FC Futuralle vartti ennen loppua vastahyökkäyksestä, kun vasemmalta annettu keskitys tippui Kangaskolkan käsistä Futura-hyökkääjälle muutamaan metriin maalista. MyPa-puolustus selvitti lähes varmalta näyttäneen maalin maaliviivalta.
Vaikka FC Futura joutui pelaamaan alivoimalla viimeiset minuutit loukkaantumisen vuoksi, alkuun se ei kääntänyt hallintaa lainkaan MyPalle, vaan Futura haki rohkeasti voittomaalia. Se kävi kalliiksi, sillä voittomaalin teki lopulta MyPa 90. minuutilla vastahyökkäyksestä. Daniel Kaiga oli päästä Jasper Kostianin syötöstä läpi, mutta puolustus katkaisi syötön viime hetkellä. Kaiga prässäsi pallon kuitenkin alimmalta pelaajalta takaisin ja sijoitti sen heti ohi maalivahdin. 1-2 -voitto MyPalle.
Kaiga voittomaalistaan:
"Pakki kerkesi ensin syöttöön, mutta pelasin loppuun asti, sain riiston ja laitettua pallon maaliin."
Maali oli malliesimerkki siitä, että kannattaa pelata tilanteet loppuun. Porvoolaisten puolustajakin muistaa sen varmasti seuraavalla kerralla.
"Danskulta hieno haistelu, oman 1vs1:n voittaminen ja pallo maaliin," myös Kuntonen kehuu kahden maalin Kaigaa.
Kuntonen toisesta jaksosta:
"Ei ehkä olla ihan totuttu siihen intensiteettiin, mikä meillä oli 1. puoliajalla. Toinen puoliaika haki vähän vauhtia, mutta oli siinäkin hyviä hetkiä. Puolustettiin tosi hyvin omaa maalia ja se antoi mahdollisuuden voittaa pelin. Kaikin puolin erinomainen esitys."
Kaiga ottelusta:
"Pelattiin tänään etenkin 1. puoliajalla mielestäni ihan hyvin, prässättiin yhdessä ja saatiin muutamia hyviä riistoja yläalueella. Maalipaikkojakin saatiin tänään luotua ihan kiitettävä määrä. Oma peli kulki myös ihan mukavasti ja oli kiva päästä pelaamaan pelikiellon jälkeen."
Vili Ekman debytoi tänään Kakkosessa ja MyPassa pelattuaan tällä kaudella 18 KJP:n ottelussa Kolmosta. Valitettavasti hänen debyyttinsä kesti vain 12 minuuttia toisella jaksolla ennen kuin päättyi loukkaantumiseen.
Kuntonen: "Vilillä oli vähän huono tuuri. Ensin huono kosketus ja sitten hän meni tosi kovaa voittamaan kakkospalloa. En ole ihan varma, osuiko naamaan pallo vai jalka, mutta nenä murtui. Ikimuistoinen debyytti."
Kuntosella itsellään on ollut viime aikoina ollut kiirettä, koska hän on myös KJP:n päävalmentaja.
Kuntonen: "Onhan tässä työmäärä lisääntynyt. Päävalmentajana pitää katsoa myös vastustajista lisää videoita ja valmistautua siihen, miten joukkue pelaa. Toisaalta nautin hommasta niin paljon, että voisin jopa tylsistyä, jos olisi vain yksi joukkue."