MYPAlle kauden avausvoitto Kakkosessa vahvalla esityksellä KuFua vastaan

MYPAlle kauden avausvoitto Kakkosessa vahvalla esityksellä KuFua vastaan

Menossa mukana Mainostoimisto Creature AD

Kuva: Repa Räikkönen

MYPA lähti Kakkosen neljännen kierroksen kotiotteluun Kuopiolaista KuFua vastaan allaan kolme tappiota avauskieroksilta. Päävalmentaja Marko Honkanen painottikin ennen ottelun alkua, että koko joukkueen sekä pelaajien että taustojen tulee nostaa selvästi tasoaan aiemmista otteluista ja löytää taisteluilme ensimmäisten pisteiden voittamiseksi sarjassa.

KuFu tuli kuitenkin ottelun alkuun pitkästä bussimatkasta huolimatta terävämmällä jalalla ja rakenteli ensimmäisen kymmenen minuutin sisään muutaman vaarallisen tilanteen. MYPA selvisi KuFun alun painostusjaksosta osittain onnekkaan puolustuspelaamisen, mutta myös KuFun hyökkäyspään huonojen viimeisten ratkaisujen seurauksena.

Ensimmäisen vartin jälkeen MYPA pääsi otteluun selvästi paremmin mukaan. 16 minuutin kohdalla KuFun hyökkäyksen rakentelu saadaan katkaistua keskialueella ja pallo pelattua Jari Hasselin ja Jussi Lanun syöttöpelin jälkeen oikeaan laitaan kymppipaikalla pelanneelle Tommi Roposelle. Roposen terävä laukaus osuu kuitenkin KuFun puolustukseen ja seurauksena kulmapotku. Sasu Hernesniemen antamasta kulmapotkusta pallo päätyy maalin edessä varsin vapaasti olleelle Jussi-Pekka Rämälle, mutta Rämä ei saa kunnon osumaa aikaiseksi ja pallo suuntautuu niukasti ohi takatolpan. Tommi Roponen loukkaa tilanteessa nilkkansa ja MYPA joutuu suorittamaan ottelun ensimmäisen vaihdon jo ottelun 18 minuutilla. Jari Hassel nousee vaihdon seurauksena hyökkäävämpään rooliin kymppipaikalle kentälle tulleen Joakim Joutjärven siirtyessä MYPA kippari Joakim Lindebergin aisapariksi keskikentän keskustaan.

Vaihdon jälkeen MYPAn hyvä ote pelissä jatkuu edelleen ja 23 minuutilla Jussi Pekka Rämä pääsee KuFu puolustukselta karkuun ja yksin läpi. Rämän laukaus suuntautuu kuitenkin 16. rajalta päin KuFun maalivahtia Valtteri Molaria, ja hänellä on helppo työ torjua pallo. Heti seuraavassa tilanteessa tapahtuu toisessa päässä, kun Viljami Aittokoski pääsee laukomaan vaarallisesti vasemmalta laidalta. Ensimmäistä otteluaan Kakkosessa MYPAn maalilla pelannut Joel Peltola on kuitenkin loistavasti tilanteessa mukana ja onnistuu torjumaan oikeaan takakulmaan suuntautuneen kierteisen pallon ja tilanne säilyy maalittomana.

Ensimmäisen jakson loppupuoliskon aikana MYPA pääsee useaan otteeseen hätyyttelemään KuFu-maalivahti Valtteri Molarin maalia, mutta Molari on kuitenkin mies paikallaan ja onnistuu torjumaan Rämän sekä Jussi Lanun puskut, sekä Lanun oikeaan etuyläkulmaan suuntautuneen laukauksen. Myös KuFulla on ensimmäisen jakson loppupuoliskolla muutama vaarallinen tilanne, mutta Joel Peltolan maali pysyy koskemattomana ja tauolle siirrytään tasatilanteessa 0-0.

KuFu aloittaa ensimmäisen puoliajan tapaan vahvasti myös ottelun toisen puoliskon. Taidokkaan syöttökuvion päätteeksi Okko Nenonen pelataan 48 minuutilla vasemmalta laidalta vapaaksi MYPAn puolustuksen selustaan. Joel Peltola tulee tilanteessa kuitenkin oikea-aikaisesti vastaan ja onnistuu torjumaan Nenosen laukauksen.

Tilanteen jälkeen MYPA löytää nopeasti ensimmäisen puoliajan kenttätasapainon ja etenkin joukkueen kokeneen hyökkäyskaartin Hassel – Rämä - Räikkönen taistelun kautta ote siirtyy takaisin MYPAlle. Ottelun 53. minuutilla Jussi-Pekka Rämälle pelataan pallo sivurajaheitosta vitosen kulmalle. Rämä vääntää itselleen tilanteessa parin KuFu pelaajan estelyistä huolimatta vasemman jalan vapaaksi, mutta KuFu puolustus ehtii lopulta Rämän laukauksen eteen.

Heti seuraavassa tilanteessa KuFun pelin avaaminen epäonnistuu pahasti ja pallo päätyy Jussi Lanulle noin 30 metriin. Lanun nosto maalivahdin yli kuitenkin epäonnistuu ja Lanun suurin saavutus tilanteessa on lopulta pohkeen kramppaaminen ja hänet joudutaan lopulta kantamaan paareilla kentän laidalle. Teräviä otteita laidalla esittäneen Lanun lisäksi kentältä vaihdetaan tilanteessa vasen laitapuolustaja Joona Martikainen ja kentälle tulevat Olli Kähkönen puolustukseen sekä Väinö Hietala Lanun tilalle laitapelaajaksi.

Reilun tunnin jälkeen nähdään MYPAlta yksi ottelun laadukkaimmin rakennetuista hyökkäyksistä. Maalivahti Peltola avaa lyhyellä oikealle toppari Valtteri Kangasniemelle, Kangasniemi nostaa pallon KuFun keskialueen yli puolustuslinjasta vastaan tulleelle Rämälle, joka tiputtaa yhdellä kosketuksella kymppipaikalle Hasselille. Hassel jatkaa pallon edelleen oikeaan laitaan Hietalalle, joka ohittaa laidassa KuFun vasemman puolustajan, ajaa kuudentoista sisälle ja syöttää pallon takaviistoon Joakim Joutjärvelle. Taidokkaasti rakennettu tilanne päätyy lopulta kuitenkin yli Joutjärven yli menneeseen laukaukseen, ja lukemat tulostaululla edelleen 0-0.

MYPAn painostusjakson jälkeen myös KuFu pääsee kokeilemaan maalintekoa. 71. minuutilla KuFu saa pelattua pallon vasemmalle laidalle puolustuksen selustaan, mutta tämäkin tilanne päättyy lopulta Joel Peltolan torjuntaan. Heti seuraavassa tilanteessa KuFun Niklas Mäkelä saa pallon noin 40 metriä MYPAn maalista. Mäkelä yrittää roikottaa pallon kaukaa yli tilanteessa vastassa olleen Peltolan. MYPA selviää tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä ja Mäkelän nosto päätyy lopulta MYPAn maalin katolle.

Seuraavat kymmenen minuuttia ovat taas MYPAn painostusta ja ensimmäisenä on Väinö Hietalan vuoro yrittää maalintekoa. Hietala ja Hassel pelaavat seinäpelin kautta Hietalan täysin vapaaksi pilkun taakse, mutta hänen terävä veto suuntautuu keskelle maalia ja Valtteri Molari torjuu laukauksen. Seuraava MYPAn tilanne tulee vahvasti puolustuspäässä KuFun hyökkäyksiä katkoneelle Valtteri Kangasniemelle, joka nousee kulmapotkutilanteessa korkeimmalle. Terävä pusku ottaa kuitenkin matkalla kohti maalia kimmokkeen pelaajasta ja pallo suuntautuu lopulta yläriman kautta KuFun maalin yli.

77. minuutilla punavalkoinen joukkue rakentaa taas hyökkäystä ja tällä kertaa kapteeni Joakim Lindbergin toimesta. Lindberg katkaisee KuFun hyökkäyksen keskialueen oikealla laidalla, irtautuu parista KuFun pelaajasta terävällä tempokuljetuksella ja löytää vasemmalta laidalta täysin vapaana olevan Tomi Räikkösen. Räikkönen ehtii palloon juuri ennen kuudentoista rajan ulkopuolelle vastaan tullutta maalivahti Molaria, joka törmää kovalla vauhdilla Räikköseen. Räikkösen ohjaus Molarin ohi suuntautuu kohti maalia, mutta KuFun puolustus ehtii kuitenkin väliin ennen kuin pallo vierii maaliviivan yli. Molari selviää tilanteesta keltaisella kortilla ja Jari Hassel asettuu laukomaan vapaapotkua 17. metristä. Hasselin laukaus suuntautuu kuitenkin selvästi maalin ohi ja yli ja tilanne jatkuu edelleen maalittomana.

81. minuutilla MYPAn vahva pelaaminen tuottaa viimein tulosta, kun MYPA saa ottelun 12. kulmapotkun vasemmalta laidalta, ja kulmaa menee antamaan Tomi Räikkönen. Kierteinen oikean jalan vapaapotku löytää Jussi-Pekka Rämän etualueelta, voimahyökkääjän pusku suuntautuu maalin takakulmaan ja Kakkosen kauden 2018 maalikuningas avaa viimein maalitilinsä myös kaudella 2021. Tilanne kotijoukkueelle 1-0.

Maalin jälkeen ote siirtyy selvästi KuFulle MYPAn passivoiduttua omalle alueelle. MYPAn taisteluilme sekä kenttätasapaino säilyvät kuitenkin hyvänä ottelun loppuun asti ja kotijoukkueen maali säilyy ensimmäistä kertaa tämän kauden Kakkosessa koskemattomana maalivahti Joel Peltosen sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan rauhallista topparipelaamista armeijan harmaista mukanaan tuoneen Valtteri Kangasniemen johdolla. Myös MYPAn hyökkäyspelaaminen oli ottelussa selvästi kolmea edellistä ottelua laadukkaampaa ja monipuolisempa ja MYPA pystyi rakentamaan sekä keskeltä, että molempien laitojen kautta ottelussa useita vaarallisia tilanteita KuFun päätyyn.

Ottelu päättyy lopulta MYPAn 1-0 voittoon 489 katsojan edessä. MYPAn ottelut jatkuvat heti tulevana sunnuntaina 20.6.2021, kun Lappeenrannassa Kimpisellä vastaan asettuu Kakkosen A-lohkon yhdeksi ennakkosuosikiksi povattu PEPO.

 

Creature AD

Mainostoimisto Creature AD on luova ja joustava mainostoimisto. Projektimme toteutamme aina yhteistyössä asiakkaan kanssa ja pidämme asiakkaan ajan tasalla. Haluamme tarjota asiakkaillemme luotettavan, helppokäyttöisen ja ennen kaikkea laadukkaan yhteistyön. Jos sinulla on tarve uudistaa kotisivut, verkkokauppa tai haluat kasvattaa digimarkkinoinnilla yrityksesi liikevaihtoa?

Ota rohkeasti yhteyttä! Lisätietoja: creaturead.fi

1-0

(0-0)

82. 1-0 Jussi-Pekka Rämä

MYPA

Avauskokoonpano:

30. Joel Peltola

7. Rico Ryöpäs

10. Tomi Räikkönen

15. Sasu Hernesniemi

16. Jussi Pekka Rämä (87. Khalid Kaddouri)

17. Jari Hassel

23. Jussi Lanu (57. Olli Kähkönen)

24. Valtteri Kangasniemi

26. Joona Martikainen (58. Väinö Hietala)

27. Tommi Roponen (18. Joakim Joutjärvi)

31. Joakim Lindberg (C) 89. var

 

Vaihtopelaajat:

1. Aku Lindström

9. Khalid Kaddouri

11. Joakim Joutjärvi

13. Olli Kähkönen

18. Väinö Hietala

40. Ville Majander

61. Veeti Karppanen

SC KuFu 98

12. Valtteri Molari 79. var

5. Elias Salminen

10. Eelis Varis

14. Albert Vauhkonen (46. Oskari Jansson 90. var)

16. Niklas Mäkelä (79. Lauri Sahimaa)

18. Tuukka Partanen (70. Otto Ruoppi)

19. Viljami Aittokoski

20. Samuli Miettinen (46. Eemil Räsänen)

21. Okko Nenonen (62. Aleksi Pakarinen)

22. Joel Vartiainen

24. Luukas Kosunen

 

Vaihtopelaajat:

1. Aapeli Alava

4. Aleksi Pakarinen

6. Oskari Jansson

9. Otto Ruoppi

11. Lauri Sahimaa

23. Eemil Räsänen