Oulusta kotiin tuomiseksi kylmää kyytiä

Oulusta kotiin tuomiseksi kylmää kyytiä

Kuva: Rauni Pakkala
 
MYPA oli AC Oulun vieraana lauantai-iltana 5.9.2020. Ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 1036 silmäparin alla lukemin 4-0. AC Oulu vahvisti sarjakärjessä johtoasemaansa kolmen pisteen verran, kun MYPA keikkuu vaarallisesti putoamisviivan alapuolella. MYPAn rankka pelitahti on nyt vihdoin takana. Viidessätoista päivässä viisi peliä on kuormittanut paljon punapaitaisia pelaajia.
 
Oulu oli vaarallinen jo heti pelin ensiminuuteilla Raatin stadionilla. Peliä oli pelattu vain neljä minuuttia, kun Oululaiset laittoivat pallon verkkoon ensimmäisen kerran. Maali vihelletttiin kuitenkin paitsioksi. Kotijoukkueella oli paljon loistavia maalipaikkoja, mutta viimeistely oli huonoa.  MYPAn hyvästä taistelusta huolimatta ensimmäistä jaksoa oli pelattu 35 minuuttia, kun AC Oulu sai vapaapotkun kulmalipun tuntumasta. Daniel Rantasen antama vapaapotku päätyy kuitenkin rangaistuspotkuun. Scapini De Almeida Rafael laukoo tyylikkäästi pallon verkkoon ja tilanne on 1-0 kotijoukkueelle. Tauolle mentiin samaisissa lukemissa.
 
Myös toinen jakso oli Oululaisten pyöritystä. MYPA ei juurikaan saanut aikaiseksi hyviä hyökkäyksiä, joista kavennusmaalia olisi syntynyt. Kotijoukkue oli taas hionnut viimeistelynsä kuntoon, kun pelikellon näyttäessä 65 minuuttia Jere Aallikko laukoo kakkospallon aivan maalin tuntumasta sisään. 3-0 tilanne tuli vain kolme minuuttia myöhemmin, kun Juho Mäkelä vetää suoraan syötöstä maaliin. AC Oulun neljäs maali syntyi, kun ottelua oli jäljellä yhdeksän minuuttia. Illan toisen osumansa naulannut Juho Mäkelä saa juostua MYPAn syötön itselleen ja viimeisteli pallon verkkoon. 
 
- Ei meillä ollut oikein kahta sanaa. Oulu tuli hyvällä jalalla ja oli selvästi parempi. Ensimmäisen jakson rankkari harmitti. Hyvin pystyttiin roikkumaan 2-0 tilanteeseen asti. Kaikkia vaihtopelaajia tarvittiin. Pitkästä aikaa saadaan kokonainen viikko ennen seuraavaa ottelua, kommentoi MYPAn päävalmentaja Ilkka Mäkelä
 
 
 
AC Oulu - MYPA 4-0 (1-0)
 
37' Scapini De Almeida Rafael (RP)
65' Aallikko Jere
68' Mäkelä Juho 
81' Mäkelä Juho