HIFK möyhensi MyPaa Helsingissä

05.07.2026

Yksi Kakkosen A-lohkon ennakkosuosikeista, HIFK ei antanut MyPalle heinäkuisena lauantaina kotiinvietäväksi kuin pari ikävää loukkaantumista. HIFK voitti 4-0 (1-0).

Ensimmäinen puoliaika oli erittäin rikkonainen, vapaapotkua vapaapotkun perään. Näistä rikkeistä kärsi enemmän MyPa, joka sai pari ikävää kolhua puoliajan kuluessa ja joutui suorittamaan yhden pelaajavaihdonkin.

Ottelun alku oli täysin HIFK:n. MyPalla oli vaikeuksia niin puolustuspäässä kuin pelinavaamisessakin, ja HIFK sai muutaman hyvän maalintekopaikan, joista se käytti yhden hyväkseen. Kahdeksannella minuutilla Aleksi Wahlman sai jalkansa vapaaksi maalin kulmalta, puolustaja ei ehtinyt liukua väliin ja Wahlman tykitti pallon voimalla maalin kattoon. 1-0 HIFK:lle.

10-15 minuutin pelin jälkeen MyPa pääsi peliin paremmin mukaan. Pelin avaaminen lyhyellä ei onnistunut, mutta vähän suoraviivaisemmin avaamalla ja Daniel Kaigan ohituksilla MyPakin sai vähän painetta HIFK:n kenttäpäätyyn. MyPan mahdollisuudet hyökkäyspäässä olivat lähinnä erikoistilanteissa, jotka HIFK kuitenkin puolusti hyvin. Kärjessä pelanneelle Otto Haimille ei silti juurikaan saatu tarjoiltua palloa, minkä lisäksi Haimi satutti sormensa heti ottelun alussa mahdollisesta kontaktista vastustajan kanssa. Hän pystyi kuitenkin jatkamaan sormi teipattuna.

"Huomasin yhtäkkiä, että sormi osoittaa yläviistoon, mutta nopeasti saatiin takaisin paikoilleen. Kiitos HIFK:n huoltajalle", totesi Haimi.

Vaikka kunnon tekopaikkoja MyPa ei saanutkaan, piti se myös HIFK:n poissa ykkösluokan paikoilta alun jälkeen. Puolustus nosti selvästi tasoaan jakson edetessä.

33. minuutilla Tomi Räikkönen jouduttiin ottamaan vaihtoon ikävännäköisen loukkaantumisen vuoksi. Tuomari Lotta Vuorio ei tuominnut mahdollisesta kontaktista vastustajan kanssa rikettä, vaan HIFK-pelaaja pääsi läpiajoon ja oli viedä kotijoukkueen jo kahden maalin johtoon. Onneksi niin ei käynyt.

Ottelun jälkeen Räikköseltä tuli harmittavia uutisia: "Sivuside revennyt tai mennyt poikki."

HIFK voitti kulmapotkut ensimmäisellä puoliajalla 3-2. Jakson lopussa Aapo Hyppönen pääsi puskemaan yhdestä vaarallisesti, mutta onneksi ohi.

2. puoliajalla HIFK karkasi

Toinen jakso alkoi MyPalta samoin kuin ensimmäinenkin jakso: kolhulla. Veeti Piiraa potkaistiin voimalla päähän keltaisen kortin arvoisesti. Onneksi Piiralle ei käynyt pahemmin.

Ja toinenkin samankaltaisuus jakson alkuun: pallo omaan häkkiin. 50. minuutilla pallo jäi entisen mypalaisen Rico Finnäsin antaman kulmapotkun jälkeen pyörimään pahasti MyPan maalinedustalle, josta Hyppösellä oli helppo työ tykittää pallo verkkoon. 2-0.

57. minuutilla Wahlman leikkasi rangaistusalueen vasemmalta laidalta keskelle, sai jalkansa vapaaksi ja tarkka laukaus painui alanurkkaan: 3-0.

Parikymmentä minuuttia ennen loppua Mosawer Ahadi laukoi tulisesti kaukaa ja vain hiukan ohi MyPa-maalista.

MyPan hetki tuli 72. minuutilla, kun Veeti Piira pelattiin puolittain läpi. Hän vääntäytyi kahden puolustajan pihdeistä laukaisupaikkaan ja teki maalin. Jostain syystä maali tuomittiin kuitenkin paitsioksi.

Viimeinen sinetti otteluun tuli vajaa vartti ennen loppua, kun HIFK:lle tuomittiin rangaistuspotku. Aapo Kujanpää laittoi pallon pilkulta verkkoon. 4-0.

"Meillä oli pelisuunnitelma, mitä lähdettiin toteuttamaan, mutta tänään ei onnistunut", Haimi harmitteli ottelun jälkeen.

Suunta vain ylöspäin

Haimi: "Kun peli ei kulje, tuntuu että mikään ei onnistu. Mutta nyt ei saa hätääntyä, vaan pitää painaa enemmän hommia ja luottaa omiin vahvuuksiin."

Vaikka HIFK-ottelusta olikin odotettavissa haastava, MyPa ei missään nimessä pystynyt tänään parhaimpaansa. Ensi viikolla on ihan erilainen asetelma, kun KSOY Stadionille saapuu sarjajumbo Union Plaani, josta olisi äärimmäisen tärkeää ottaa voitto.

Union Plaani otti tänään kauden ensimmäisen voittonsa PuiU:sta, joten MyPa säilytti maalieron turvin paikkansa kahdeksannella sijalla ennen tasapisteissä olevaa PuiU:a. Heinolalaiset nousivat kolmen pisteen päähän, joten taistelu säilymisestä kiristyy entisestään.

Otteluraportin tarjoaa KymiTerveys!

MyPan seuraavat ottelut
MyPa - Union Plaani la 11.7. klo 17
HPS - MyPa la 18.7. klo 17, Helsingissä
Reipas - MyPa la 25.7. klo 19, Lahdessa
MyPa - FC Kiffen la 1.8. klo 17


Share