Otteluennakko PuiU - MyPa

Vastakkain ovat kuntopuntarin kaksi heikointa joukkuetta. Kumpi ottaa arvokkaat kolme pistettä ja saa vielä mahdollisuuden nousta ylempään loppusarjaan?
Ottelu PuiU - MyPa pelataan lauantaina 13.6. klo 17 alkaen Puistolassa, Helsingissä.
Puistolan Urheilijat on hävinnyt viisi viimeistä Kakkosen otteluaan maalierolla 2-15. Kolme viimeistä otteluaan se on hävinnyt maalein 0-10. Suunta ei voi olla kuin ylöspäin, mutta sama tilanne on MyPalla, jolla on viimeisistä viidestä ottelusta yksi tasapelipiste. MyPan maaliero kolmesta viimeisestä ottelusta on kuitenkin lohdullisempi, vain 2-6, eli mitään suurinumeroisia tappioita ei ole tullut toukokuun puolivälissä pelatun Reipas-ottelun jälkeen.
Kuuden pisteen ottelu
Sekä PuiU että MyPa ovat seitsemässä pisteessä, kuusi pistettä ylempään loppusarjaan oikeuttavasta kuudennesta sijasta, jota jakavat FC Kiffen ja Reipas. Kun runkosarjasta on lauantaisen kohtaamisen jälkeen pelattu puolet, voitaneen todeta, että häviäjä jäänee suurella todennäköisyydellä alempaan loppusarjaan. Sen sijaan voittajalla on vielä saumat kuuden parhaan joukkoon, mutta se vaatisi joka tapauksessa selvää suunnanmuutosta.
Kun kaksi joukkuetta putoaa Kolmoseen, tämän ottelun voittaja ottaa ison loikan kohti sarjapaikkansa säilyttämistä jo tässä vaiheessa. Neljän joukkueen alaloppusarjassa pelaa isolla todennäköisyydellä ainakin Union Plaani, jolla on vasta kaksi tasapelipistettä ja matkaa kuudenteen sijaan jo yksitoista pistettä. Keitä muita siellä pelaa, se selviää viimeistään elokuun 28. päivänä, jolloin pelataan runkosarjan päätöskierros.
Sekä PuiU että MyPa ovat kärsineet jonkinasteisesta maalinteko-ongelmasta. Molemmilla on yksi maalitykki – MyPan Daniel Kaigalla on viisi maalia ja PuiU:n Hamza Assenhounilla neljä – ja muutama yhden maalin mies. PuiU on tehnyt enemmän kuin yhden maalin viimeksi 25.4. ja MyPakin 2.5. Onko siis odotettavissa vähämaalinen ottelu? Saapa nähdä.
Viime kaudella joukkueet kohtasivat Kakkosessa kolmesti, ja aina pisteet jäivät kotikentälle. MyPa voitti kotiottelunsa 4-0, PuiU 2-0 ja 6-1. Muita kohtaamisia joukkueiden välillä ei lähivuosilta sitten olekaan.
MyPan Olli Kähköselle vastustaja on melko tuntematon, mutta viime kaudella PuiU oli hänen mielestään hyvä joukkue. Se sijoittui ylemmässä loppusarjassa neljänneksi, kun MyPa oli viides. "En tiedä onko heillä pelaajat vaihtuneet, mutta PuiU on varmasti laadukas ja hyvä joukkue."
"Lauantaina mikään ei tule ilmaiseksi", Kähkönen painottaa.
"Odotan tasaista ottelua. Toivon että saataisiin ehjä peli meiltä, minkä jälkeen olisi hyvä jäädä pienelle lomalle", Kähkönen toteaa.
PuiU-ottelun jälkeen on tosiaan edessä parin viikon kesätauko.
Haastava alkukausi
Kähkönen summaa hiukan yhteen kauden alkua MyPan osalta: "Alkukausi on sujunut melko tahmeasti. Kausi alkoi hyvin ja cupissakin onnistuttiin, mutta muutaman ottelun jälkeen on ollut vaikeaa. On ollut muutama tosi heikko ja muutama hyvä ottelu, joista ei kuitenkaan ole tulosta saatu."
Kehityskohteet ovat Kähköselle selvät: "Tasaisuus otteluiden välillä ja niiden sisällä pitää saada kuntoon. Ollaan useammassa ottelussa pelattu hyvin ja oltu tuloksessa kiinni, mutta lopulta päästetään helppoja maaleja liikaa. Pelillisesti ollaan nähty, että osataan pelata ja pärjätään ketä vastaan tahansa."
"Vaikea sanoa, mitkä asiat toimivat hienosti, kun toisissa peleissä puolustus toimii loistavasti ja toisissa päästetään liikaa maaleja."
MyPa ei saa striimata ottelua!
Otteluennakon tarjoaa HoviRuoka!
